Linlithgow – Mary Queen of Scotsin synnyinpaikka


Linlithgow on paikannimenä sellainen, että sen sanomisessa menee kieli solmuun ja puhuminen menee sössöttämisen puolelle. Tätä pientä kaupunkia ei kuitenkaan kannata ohittaa seuraavalla Skotlannin reissulla, sillä Linlithgow tarjoaa paljon mielenkiintoista historiaa. Esimerkiksi Mary Queen of Scots on syntynyt täällä.

Hauska sattuma, että olin justiinsa seurannut Reign (suomennettuna Valtiatar) -sarjaa ja siitä inspiroituneena etsin lisää tietoa Mary Queen of Scotsista. Tätä kautta mä alun perin hoksasin Linlithgowin ja päätin käydä katsomassa, millaisesta paikasta on oikein kyse. Sen verran ihastuin kaupunkiin, että tässä postauksessa jaan vinkkejä siihen, kuinka sä onnistut ottamaan kaiken irti vierailusta tähän ihastuttavaan paikkaan.

Yleistä informaatiota

Lintlithgow kuuluu Länsi-Lothianin (West Lothian) hallintoaluseeseen. Kaupunki sijaitsee Edinburghin ja Glasgowin välissä, joten päiväreissut onnistuvat kätevästi näistä molemmista kaupungeista käsin.

Välimatkat juna-aseman, keskustan ja päänähtävyyksien välillä ovat pieniä, joten kiertely jalkaisin on suotavaa. Varteen otettava vaihtoehto on myös pyörän vuokraaminen juna-asemalta Bike & Go -palvelun kautta.

Yhdessä päivässä ehtii hyvin kierrellä kaikki päänähtävyydet ilman hoppua. Esimerkiksi matkaa juna-asemalta Linlithgow Palaceen on noin 500 metriä. Oman kokemukseni mukaan kohteet eivät ole tupaten täynnä muita turisteja, vaan suhteellisen rauhassa pääsee kiertelemään verrattuna esimerkiksi Edinburgh Castleen.


Kuulostaa kivalta, mutta miten sinne siis pääsee?

Linlithgowiin pääsee näppärästi junalla, sillä asema sijaitsee aivan keskustassa. Matka Edinburghin Waverley-asemalta kestää noin parisen kymmentä minuuttia ja Glasgow Queen Streetiltä aikaa menee noin puoli tuntia. Kannattaa vain olla tarkkana junaa valittaessa, sillä kaikki vuorot eivät pysähdy Linlithgowissa.

Yksi varteenotettava vaihtoehto ovat myös turisteille suunnatut kiertoajelut, sillä osaan niistä sisältyy reissu Linlithgowissa. Esimerkiksi osa Outlander-teemaisista retkistä käy mutkan siellä. Tällöin päivän ohjelmaan kuuluu yleensä lyhyt vierailu Linlithgow Palacessa, josta matka jatkuu seuraavaan kohteeseen.

Autolla Edinburghista kannattaa varata aikaa noin 40 minuuttia ja Glasgowista tunti. Ilmainen parkkipaikka löytyy ainakin Linlithgow Palacen sisäänkäynnin edessä.

Mistä apu kurnivaan vatsaan?

Oma lempparikahvila on ehdottomasti So Strawberry Caffe, joka sijaitsee The Cross Well -aukion vieressä. Toimivaksi aamiaisvaihtoehdoksi on testattu puuro tuoreilla mansikoilla ja oli kyllä aivan taivaallisen hyvää. Hintaakaan sillä ei ollut muistaakseni kuin pari puntaa. Lisäksi Mac 'n' Cheese oli tässä paikassa oikein hyvä valinta ruuaksi.

Toinen kiva paikka on Taste, josta yllä oleva kuva on myös napattu. Omasta toimesta menusta on testattu Mac 'n' Cheese, joka oli kyllä niin hyvää! Eikä ollut pahan hintainen annos kaikkine lisukkeineen, mitkä kuuluivat hintaan.

Juna-aseman lähettyviltä on esimerkiksi Tesco, josta voi kipaista hakemassa evästä mukaan tarvittaessa. Tuttu ja turvallinen Subway löytyy myös kaupungista pääkadun varrelta.

Mitä nähtävyyksiä ei kannata jättää välistä?

Linlithgow on suhteellisin pieni kaupunki, mutta sillä on kuitenkin paljon tarjottavaa. Poimin tähän osioon nimenomaan ydinkeskustan läheisyydessä olevia kohteita, mutta esimerkiksi vuokraamalla pyörän avautuu kokonaan uusia mahdollisuuksia tutustua paikkaan.

Linlithgow Palace on nyt se kuuluisa palatsi, jossa Mary Queen of Scots syntyi aikoinaan. Nykyään rakennuksesta on jäljellä enää rauniot, mutta mahtavat sellaiset! Tämä on yksi mun lempparipaikoista ja kinkkivinkki, että täällä on myös kuvattu Outlander-sarjaa. Aikuisen lippu maksaa kuusi puntaa ja kierreltävää riittää tunniksi jos toiseksikin.

Linlithgow Lochin läheisyyteen kannattaa suunnata kävelylle ja nauttia maisemista. Järven vieressä kulkee kävelyreitti, jota pitkin on kiva kierrellä kauniina päivänä ja ihastella esimerkiksi palatsin raunioita hieman kauempaa.

Saint Michael's Parish Church on näyttävä rakennus aivan Linlithgowin palatsin vieressä. Arkkitehtuuri on todella vaikuttavaa ja suosittelen poikkeamaan sisällä. Pieni varoituksen sana, jos haluat välttää small talkin, sillä täällä on todella innokkaita oppaita, jotka kertovat mielellään lisää historiasta tai muuten vain juttelevat vähän kaikesta. Toisaalta omasta mielestäni oli erittäin mielenkiintoista kuunnella erään oppaan reissuista ympäri maailmaa.

Ydinkeskustan lisäksi mielenkiintoisilta vaikuttavia kohteita lähistöllä ovat Beecraigs Country Park ja Linlithgow Canal Centre, mutta näistä ei itselläni ole sen tarkempaa kokemusta ainakaan toistaiseksi.

Linlithgow on yksi mun lempparipaikoista Skotlannissa ja toivottavasti tämä postaus toimii hyödyllisenä pienenä oppaana, mikäli suunnittelet suuntaavasi sinne jossain vaiheessa. Ylipäätänsä lisää matkavinkkejä löydät tästä blogista Skotlanti-tunnisteen takaa.

Ei kommentteja