Asioita, joita ikävöin Skotlannista


Viitisen kuukautta Skotlannissa meni aivan liian nopeasti. Ennen vaihtoa sitä kauhisteli, miten ulkomailla pärjää niin pitkän ajan, vaihdon alussa sitä halusi vain takaisin kotiin ja lopussa sitä ei olisi halunnutkaan enää palata Suomeen.

Nyt kuitenkin heittäydytään hetkeksi takaisin kilttien ja säkkipillien maailmaan ja käydään läpi muutamia asioita, joita mä erityisesti ikävöin ajalta, jolloin kotiosoite oli vielä Skotlannissa.

Vuorimaisemien ihastelua

Ensimmäinen asia, josta valitin takaisin Suomeen tullessa oli se, kuinka maisemat ovat yhtä isoa littanaa metsää. Iso shokki oli se, missä ne kaikki jylhät vuoret ovat, mihin oli ehtinyt jo tottua. Metsäinen maisema ahdisti ja kiukutti.

Skottiaksenttia

Voi sitä kauhua, kun mua jännitti ensimmäinen koulupäivä ihan hirveästi ja totta kai tunnilla piti tehdä parityö.. Mun parilla oli niin vahva aksentti, etten ymmärtänyt oikein mitään ja toistelin vain mitä, kunnes lopulta hymyilin kiusaantuneesti ja esitin käsittäneeni asian. Niin sitä kuitenkin tottui aksenttiin alkuvaikeuksien jälkeen ja nyt sitä on ikävä.

Harmi kyllä en onnistunut masteroimaan skottiaksenttia omaan puheeseen, mutta muutama slangisana tarttui mukaan. Mun tavoitteena oli oppia sanomaan aye luontevasti, mutta ehkä vielä joku päivä.

Herkuttelua pannukakuilla


Mä söin pannukakkuja valehtelematta joka päivä sen jälkeen, kun kerran kävin ruokakaupassa skotlantilaisen ystäväni kanssa, ja hän kehotti ostamaan pannukakkuja ja nutellaa. Se oli menoa sen jälkeen! Vähän marjoja vielä päälle, ettei ole niin huono omatunto herkutella, niin mun lempiherkku oli valmis.

Itse asiassa aloin nyt kyseenalaistamaan itseäni, että onko nämä herkut suomennettuna pannukakkuja vai paksuja lettuja, mutta joka tapauksessa. Suomessa, kun olen tottunut syömään uunipellillä tehtyä pannukakkua tai pitsireunaisia ohuita lettuja, niin nämä paistopisteen ihanuudet olivat mulle aivan uusi tuttavuus. Hamstrasin pannukakkuja mukanani Suomeen viime kerralla, kun kävin Skotlannissa ja tuolla ne pakkasessa odottavat. Tuntuu vain, ettei raskisi syödä niitä pois, kun ei tiedä milloin sitä seuraavan kerran pääsen käymään Skotlannissa.

Hyväntekeväisyysjärjestöjen kirppareiden kirja-aarteita

Skotlannissa kirpparikulttuuri on erilainen kuin mitä Suomessa. Pääpaino on enemmänkin eri hyväntekeväisyysjärjestöjen kirpputoreilla, kuten esimerkiksi Punaisella ristillä. En törmännyt yhteenkään itsepalvelukirpputoriin, joten tietääkseni niitä ei ole ollenkaan. Nämä hyväntekeväisyysjärjestöjen kirpparit olivat kuitenkin siitä kivoja, kun kaikki oli järjestelty valmiiksi ja esimerkiksi vaatteet olivat aina koottain, mikä helpotti tarjonnan silmäilyä.

Toki meillä täällä Suomessa on myös monia hyväntekeväisyysjärjestöjen kirppareita, mutta mä erityisesti kolusin aina kirjavalikoimat läpi jokaisesta vastaantulleesta liikkeestä. Parhaani mukaan yritin bongata kiinnostavia kirjoja luettavaksi englanniksi ja tarjonta oli huomattavasti suurempi kuin mitä Suomessa. Kirjat olivat myös todella edullisia ja paras diili, mihinkä törmäsin, oli viisi kirjaa punnalla!! Näitä löytöjä sitten raahasin mukana takaisin Suomeen ihan innoissani.

Aamuhetkiä Quaker Oat So Simple -pikapuurojen kanssa

Mulla oli selkeä rutiini aina aamuisin ja jokainen päivä lähti liikkeelle sillä, kun hipsin yhteiseen keittiöön tekemään aamupuuroa. Nämä olivat siis sellaisia näppäriä pikapuuroja, jotka on valmiiksi annosteltu pusseihin ja valmistuivat muutamassa minuutissa.

Eniten mä ihastuin näissä pikapuuroissa siihen, kun niihin ei jäänyt sellaisia paakkuja kuin mitä mulla yleensä tahtoo jäädä ikävästi. Lisäksi näitä oli vaikka mitä makuja, vaikka välillä mua nauratti, kun paketti hehkutti annoksen sisältävän reilusti omenaa ja mustikkaa, mutta todellisuus saattoi olla yksi pieni mustikan rääpele koko puurossa. Hyviä nämä silti olivat!

Tätä mun ruokaikävää on yleisesti ottaen on helpottanut se, kun Tescon tuotteita on alkanut ilmestymään kauppoihin Suomessa. Kyllä siinä leuka tippui maahan saakka, kun vanhat tutut tuoretiskin suklaakeksit tulivat vastaan S-marketissa. Ehkä joku päivä nämä puurotkin löytävät tiensä tänne..

Lukemista junassa


Matkustin todella paljon junalla, koska esimerkiksi Ayristä piti monesti mennä ensin Glasgowiin ja vaihtaa siellä toiseen junaan. Aluksi ihastelin maisemia ikkunasta, mutta pian niistä ei jaksanut enää innostua samalla tavalla kuin ensimmäisillä kerroilla. Otin tavaksi lueskella kirjaa ja noin tunnin junamatkan ajan uppoiduin muihin maailmoihin.

Ystäviä, kavereita, tuttuja ja hyvänpäiväntuttuja

Vaihdon aikana tutustuin paljon uusiin ihmisiin, mutta erityisesti mulla on ikävä kahta hyvää ystävää, joiden kanssa vietin aikaa niin paljon kuin mahdollista. Oli ihanaa, miten he halusivat näyttää kotimaataan ja suunnittelivat unohtumattomia retkiä. Onneksi me pidetään edelleen yhteyttä, vaikka välimatkaa on muutama tuhat kilometri.

Toki mulla on ikävä myös meidän dokumenttiporukkaa, jonka kanssa olin tiiviisti tekemisissä koko vaihdon ajan. Oli ilo huomata, että vaikka me kaikki oltiin todella erilaisia persoonia, niin me kuitenkin puhallettiin hyvin yhteen hiileen.

Suomalaisena sitä kaipasi tietynlaista omaa rauhaa, mutta kyllä sitä kummasti ikävöi silti kämppiksiä, joista osa oli tuttuja ja osa hyvänpäiväntuttuja.

Askartelijan paratiisia Paperchasea


Mulla on huono tapa ostella kivoja vihkoja, vaikka aikaisempienkin sivut ovat vielä tyhjillään. Yksi mun lempiliikkeistä Glasgowissa oli Paperchase-askartelutarvikeliike, jossa oli kaikkea mahdollista askartelijalle ja niin kivoja muistiinpanotarvikkeita. Itse asiassa ostin ainoastaan yhden skotlanti-teemaisen vihkon, johon mulla oli hieno visio, mutta toistaiseksi toteutus on jäänyt ajatuksen tasolle.

Musta oli ihana vain kierrellä ja katsella tavaroita Paperchasessa, vaikken mitään ostanutkaan. Okei, mulla on ikävä ylipäätänsä sellaisia liikkeitä, mitä meillä Suomessa ei ainakaan vielä toistaiseksi ole, kuten Primark ja New Look.

Seuraavan päivän postitusta

En itse asiassa tilaillut juuri ollenkaan mitään ylimääräistä materiaa, koska takaraivossa jyskytti koko ajan ajatus hyvin rajallisesta tilasta matkalaukussa. Ideaalitilanne oli, että saisin pakattua kaikki tavarat matkalaukussa takaisin Suomeen, eikä tavarapaljous houkutellut tämän takia yhtään.

Mutta jos tuli vaikka yllättävä inspiraatio askarrella jotain, niin parhaassa tapauksessa tarvikkeet olivat heti seuraavana päivänä perillä. Oi mitä luksusta! Tervetulolahjana saatu ilmainen Amazon Prime oli aika makia.

Tuntuu ihan uskomattomalta, kuinka paljon aikaa vaihdosta on jo ehtinyt kulua. Eniten mulla on ikävä sitä arkea, jossa kaikki oli vielä uutta ja jännittävää. Kurkkaa myös mun päivittäiseen elämään Skotlannissa videolla, jonka tein vaihdon aikana tai lukemalla esimerkiksi mun ensimmäisistä fiiliksistä uuteen maahan muutosta.

Ei kommentteja