Älä missaa tätä pientä kylää Skotlannissa

Culross on ihastuttava pieni kylä Skotlannissa Fifen alueella. Kapeilla kujilla kävellessä tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt ja vain tien varsille pysäköidyt autot muistuttavat, että nyt eletään 2010-lukua. Tämä kylä on täynnä historiallista tunnelmaa ja plussana on tietenkin, että siellä on kuvattu useaan otteeseen esimerkiksi Outlander-sarjaa.

Culrossiin kannattaa ehdottomasti suunnata, jos historia tai vanhat rakennukset kiinnostavat. Lisäksi tämä on hieman sellainen hidden gem, joten kylä ei kuhise muita turisteja. Paras aika vierailla on loppukeväästä, kesällä tai syksyllä, sillä talvisin osa kohteista ei ole auki ollenkaan.

Yleisesti

Culross on sen verran pieni paikka, että vierailuun riittää yksi päivä. Siinä ajassa ehtii kyllä rauhassa näkemään kaiken ja vähän muutakin. Liikkuminen paikasta toiseen on näppärintä kävellen.

Aukiolla heti bussipysäkin vieressä sijaitsee pieni matkamuistoliike, josta saa Culrossin kartan ainakin silloin, kun ostaa sisäänpääsylipun Culross Palaceen. Ilmainen vessa on lasten leikkipuiston vieressä tätä aukiota vastapäätä. Toinen vessa on Bessie's Cafen lähettyvillä.

Culrossissa on isohko ilmainen parkkipaikka aivan keskustan tuntumassa.

Miten ihmeessä sinne oikein pääsee?

Culross sijaitsee Edinburghin ja Glasgowin välissä hieman pohjoisessa näistä katsoen. Päiväretket onnistuvat molemmista kaupungeista käsin.

Joukkoliikenne on näppärä vaihtoehto, jos autoa ole käytettävissä. Suoraan junalla Culrossiin ei pääse, mutta esimerkiksi junalla ensin Edinburgh-Dunfermline-väli ja bussilla Dunfermline-Culross on omasta toimesta testattu toimivaksi vaihtoehdoksi. Aikaa matkoihin kannattaa varata vajaat pari tuntia suuntaansa. Glasgowista Culrossiin pääsee yhdistelemällä juna- ja bussimatkoja tai kulkemalla pelkästään bussilla.

Omalla autolla liikenteessä ollessa aikaa kannattaa varata matkoihin noin tunti sekä Glasgowista että Edinburghista lähtiessä ja puoli tuntia Stirlingistä. Auton voi jättää ilmaiselle parkkipaikalle ja tutustua kylään rauhassa kävellen.

Jos omatoiminen matkaaminen kohteeseen ei tunnu omalta vaihtoehdolta, niin turisteille suunnatut opastetut kiertoajelut saattavat olla ratkaisu ongelmaan. Monet näistä yrityksistä tarjoavat Outlander-sarjan kuvauspaikkoihin keskittyviä kiertoajeluita, joista osaan sisältyy mutka myös Culrossissa. Kannattaa varmistaa retken sisältö ennen kuin varaa matkan, sillä kaikkiin tämä pieni kylä ei automaattisesti sisälly.


Entä syöminen?

Culrossissa ei ole supermarkettia tai edes pientä kyläkauppaa, mistä saisi ostettua ruokaa. Sen sijaan siellä on ainakin yksi ravintola ja muutama pieni kahvila, joissa voi helpottaa suolaisen tai makean nälkää.

Mitä siellä kannattaa tehdä?

Culross Palace tarjoaa mielenkiintoista historiaa, sillä se on rakennettu 1700-luvun alussa. Ota kuitenkin huomioon, ettei tämä nähtävyys ole avoinna vuoden ympäri, vaan ainoastaan huhtikuun alusta lokakuun loppuun. Puutarha ei myöskään ole enää täydessä loistossaan talven lähestyessä syksyllä.

Culross Abbey sijaitsee pienen kävelymatkan päässä keskustan alueesta. Koko matka on pelkkää ylämäkeä, mutta ylhäällä näkee kylän niin sanotusti yläilmoista. Raunioiden yhteydessä on myös todella jyrkät tikapuut, joita pitkin pääsee kiipeämään pienelle tasanteelle. Lisäksi alueella on vanha hautausmaa, jonka hautakivistä löytyy päivämääriä satojen vuosien takaa.

Kurkata valokuvaaja William Grahamin valokuvanäyttely Town Housen yläkerrassa. Alakerrassa on puolestaan matkamuistoliike.

West Kirk on vanha kirkko kävelymatkan päässä Culrossista. Reitti kulkee peltojen välissä maalaismaisemissa, ja se kiertää lenkin Culross Abbeyn kautta. Hautausmaan hautauskivet ovat satoja vuosia vanhoja.

Kierrellä ympäriinsä, sillä vanhanaikaiset ja kapeat kadut luovat mielenkiintoisen ympäristön tutustua kylään rauhassa kävellen. Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt ja vanhat rakennukset vahvistavat tätä vaikutelmaa.

Culross on sympaattinen pieni kylä, jota ei kannata jättää välistä matkustaessa Skotlantiin. Erityisesti Outlander-sarjan fanille se on oiva kohde, koska kyseistä sarjaa on kuvattu useaan otteeseen siellä.

Ei kommentteja