Dunure – linnanrauniot ja sympaattinen satama


Haluan tuoda blogissani esille myös matkakohteita, jotka eivät välttämättä ole niin tunnettuja turistien keskuudessa. Tällä kertaa vuorossa on Dunure, joka on pieni kylä Skotlannin länsirannikolla Etelä-Ayrshiressa.

Parasta antia ovat linnanrauniot rannan tuntumassa ja pieni satama-alue, jonka läheisyydessä on mukava kävellä ja katsella maisemia. Paikka on myös otollinen Outlander-sarjan faneille, joita kiinnostaa vierailla kuvauslokaatioissa. Dunuressa on kuvattu sarjan kolmatta ja neljättä kautta.

Tässä postauksessa kerron kaiken tarpeellisen siihen, mitä sinun tulee tietää ennen kuin suuntaat Dunureen ja kuinka otat kaiken irti vierailustasi.

Miten sinne pääsee?

Julkisilla kulkuvälineillä Dunureen pääsee ainoastaan bussilla. Matka Ayrista kestää noin 20 minuuttia ja maksaa pari puntaa. Ota huomioon, että linja-auto sinne ja takaisin kulkee aina tunnin välein.

Jos yövyt esimerkiksi Ayrissa, niin päiväretki Dunureen onnistuu näppärästi pyörällä. Yhdensuuntaisesti matkaa on noin 13 kilometriä ja plussana ovat upeat maisemat merelle. Bike & Go -palvelun kautta voi esimerkiksi vuokrata pyörän Ayrin rautatieasemalta, mutta kannattaa varmistaa aukioloajat, joiden sisällä nouto on mahdollista.

Edinburghista käsin en lähtisi tekemään päiväreissua Dunureen, koska matkoihin kuluisi turhan paljon aikaa. Istuisit enemmän junassa, autossa tai bussissa kuin mitä nauttisit nähtävyyksistä. Sen sijaan Glasgowista retki Dunureen on varteenotettava vaihtoehto, mutta lähistöllä on toki paljon muitakin kauniita kohteita. Melkein suosittelisin ottamaan ensin junan Ayriin, josta sitten vaihto bussiin.

Autolla liikkuessa on se etu, etteivät suunnitelmat ole riippuvaisia julkisen liikenteen aikatauluista. Dunuressa on parkkipaikka (Kennedy Park), mutta se on ilmeisesti maksullinen.


Mistä apu kurnivaan vatsaan?

Jos jäät bussista pois päätepysäkillä, joka on siis Dunuren keskustassa, niin pieni kyläkauppa sijaitsee aivan vieressä. Valikoima on melko rajallinen.

Harbour View Coffee Shop on kehuttu kahvila satamassa, mutten itse ole käynyt testaamassa kyseistä paikkaa. Tämä taitaa itse asiassa olla kylän ainut ruokapaikka.

Ideaalinta olisi varmaan napata valmiit eväät mukaan varsinkin kauniina kesäisenä päivänä ja viettää piknikkiä viheralueella, josta voi ihailla sekä linnanraunioita että horisontissa näkyviä vuoria. Puistossa ja satamassa on penkkejä ja pöytiä, joissa voi nauttia eväitä. Lisäksi lähistöltä löytyy myös vessarakennus, joka on avoinna ainakin keväästä syksyyn.

Mitä siellä kannattaa tehdä?

Dunure Castlesta on jäljellä enää rauniot, joita pääsee rajallisesti kiertelemään. Epävakaisiin osiin kulku on estetty aidoilla. Nähtävää ei varsinaisesti ole mitenkään hirvittävän paljon, mutta omasta mielestäni linnat tai niiden rauniot ovat mielenkiintoisia kohteita vierailla joka tapauksessa. Pääsy ei maksa mitään, joten kannattaa käydä katsomassa lähempää, miltä linna näyttää.


Dunure labyrintti on moderni rakennelma linnanraunioiden läheisyydessä. Sateisen sään jälkeen labyrinttiin vievä polku on hyvin suurella todennäköisyydellä melko mutainen, joten valkoisissa tennareissa en välttämättä lähtisi kokeilemaan onneani.

Satama-alueeseen kannattaa tutustua rauhassa kävellen. Kedon kaunein kukkanen se ei välttämättä ole, mutta samalla pääsee tutustumaan pienen kylän menoon ja laivat ovat omalla tavallaan kiehtovaa nähtävää. Lisäksi matkaa voi jatkaa vielä rantaa pitkin kumpaan suuntaan tahansa.

Suosittelen suuntaamaan Dunureen, jos haluat viettää rauhallisen päivän kauniissa maisemissa. Toki Skotlannin säähän ei kannata luottaa, vaan varautua kaikkiin neljään vuodenaikaan yhden päivän sisällä. Eväät matkaan ja viheralueelle ihastelemaan horistontissa näkyviä vuoria kaikessa rauhassa ilman turistirysää.

Ei kommentteja