Harry Potter -lapaset

Harry Potter lapaset - nou probleem
Mä olen pitkään inhonnut tehdä lapasia, koska peukalon tekeminen tuntuu ylitsepääsemättömältä työltä sen jälkeen, kun kärkikavennukset ovat valmiit, langat katkaistu ja viimeiset silmukat pujotettu turvaan. Varastosta löytyy edelleen onnettomia pareja, jotka ovat peukoloa vaille valmiita tekeleitä. Päätin kuitenkin tarttua uuteen haasteeseen, kun näin Ravelryssä ohjeen lapasista, joissa inspiraationa on toiminut Harry Potterin mystinen velhomaailma.

Olen viime aikoina tehnyt aikalailla pelkästään villasukkia, joten pieni vaihtelu oli oikein toivottua, kun tuntuu, että kantapään osaisi tehdä jo unissaankin. Kuten kuvista näkyy niin Harry Potter -lapaset eivät jääneet ilman peukaloa, vaikka oma ennakko-oletukseni oli, että vasta joulun lähestyessä inspiroituisin viimeistelemään nämä. Ehkä olen pääsemässä nyt pikku hiljaa mun peukalokammosta eroon. Tosin tällä hetkellä pyöröpuikoilla on valmistumassa taas villasukat, mutta niistä sitten myöhemmin lisää, kunhan ne valmistuvat. Tässä postauksessa keskitytään nyt näihin Harry Potter -lapasiin ja itse neulontaprosessiin.

Seljavallalaug – Ilmainen kuuma lähde Islannissa

Seljavallalaug - kuuma lähde - islanti

Islanti on tunnettu sen kuumista lähteistä ja saaren eteläosassa sijaitseva Seljavallalaug oli yksi mun must see -kohteista meidän reissulla. Kaikki ne upeat kuvat, jotka olin nähnyt netin syövereissä vuorten ympäröimästä kuumasta lähteestä, olivat vakuuttaneet mut siitä, että tämä on ehdottomasti nähtävä ja koettava road tripin varrella.

Hauska fakta muuten, että Seljavallalaug on yksi vanhimmista ihmisten tekemistä kuumista lähteistä Islannissa. Tässä postauksessa kerron kaiken tarpeellisen siihen, mihin kaikkeen sun olisi hyvä varautua ennen vierailua ja, että onko pulahdus kuumaan lähteeseen niin maagista kuin kuvista saatu ensivaikutelma saattaa antaa olettaa.

Päiväretkikohteita Glasgowista

Glasgow on itsessäänkin mukava kaupunki kierrellä, mutta toisinaan sitä kaipaa kaupungin vilskeestä jonnekin toisaalle. Varsinkin, jos Glasgowin nähtävyydet alkavat olla jo koluttu, niin päiväretki jossain lähistöllä saattaa olla mukava uusi elämys reissulla.

Tässä postauksessa esittelen viisi päiväretkikohdetta, jotka ovat näppärästi saavutettavissa julkisilla kulkuvälineillä Glasgowista käsin. Toki näissä voisi viihtyä pidempäänkin, mutta paljon näistä saa irti myös päivässä, kun nappaa aamulla junan ja illalla sitten takaisin muutamaa kokemusta rikkaampana.

1. Stirling – Vuorten ympäröimä kaupunki