Ensimmäiset fiilikset Skotlannista

IMG_1357.jpgNiin. Otsikko sen aika hyvin kiteyttää. Muutama asia on muuttunut sitten viime postauksen, mutta suurin muutos lienee, etten asu tällä hetkellä enää Suomessa. Pakkasin mun elämän matkalaukkuun ja lähdin Skotlantiin ja täällä sitä sitten vietän seuraavat neljä-viisi kuukautta.

Tämä on nyt viides päivä Skotlannissa.
Näin parin päivän asettautumisen jälkeen ajattelin jakaa muutamia havaintoja.

Liikenne on kaoottinen. Ei pelkästään "vääränpuoleinen" liikenne aiheuta sydämentykytyksiä, vaan yleisesti paikallisten tottumukset ylittää katu. Siellä ne puikkelehtii autojen välistä, kun itse tuskastelen suojateiden perään ja ihmettelen kuinka vähän aikaa vihreät valot palavat jalankulkijoille. Edelleen katson tuttuun tapaan väärästä suunnasta, että tuleeko autoja.

Supermarketissa hämmennyin kuinka kassalla toimitaan. Suomessa olen tottunut, että ostoksia pakataan, ne maksetaan ja jatketaan pakkausta, mutta ei täällä. Ostosten pakkauspäädyssä on vain yksi pieni tila ja maksu hoidetaan vasta, kun tavarat ovat kauppakassissa. Henkilökunta on ollut myös hämmentävän ystävällistä. Ensimmäisellä kerralla sain kehuja hiuksistani, minkä johdosta menin ihan lukkoon.

P1010720-Edit.jpg

Jaettu keittiö vaatii näin omaa rauhaa arvostavana totuttelemista. Tiedättekö sen tunteen, kun et ole yhtään sosiaalisella tuulella ja haluat vain olla puhumatta kenelläkään ja pahin pelkosi on, että joku kämppiksistä tulee yhtaikaa keittiöön. Mulle on edelleen mysteeri, että keiden kanssa jaan keittiön, koska tähän mennessä olen tavannut yhden neljästä. Alan jo epäillä muiden olemassaoloa, mutta kummasti jääkaappiin ruokaa on aina ilmestynyt.

Asunnossa on kylmä. Tein tänään luultavasti koko reissun parhaan ostoksen, kun löysin keskustaan tutustuessani fleeceviltin. Kylmyydestä tulikin mieleen, että koko kaupunki oli sekaisin, kun yksi yö pakkasta oli ollut jopa -6. Kyllä siinä suomalaisena sai silmiä pyöritellä, kun julkinen liikenne ei kulkenut normaalisti ja koko paikka oli kuin maailmanlopun äärellä..

IMG_1340.jpg

Ehkä tämä ei olekaan hullumpi paikka näin alkushokin jälkeen.

2 kommenttia