1/10/2016

Viimeinen lomapäivä

IMG_1045.jpg IMG_1085.jpg IMG_1076.jpg IMG_1070.jpg IMG_1061.jpg
Sinne meni melkein kuukauden loma. Mukaan mahtui luvattoman monta pyjamapäivää, jouluruokaähkyilyä, kasa rytistettyjä karkkipapereita, yhdessäoloa, ompeluprojekteja.. No, kootaan tähän nyt muutamia kohokohtia loppulomasta.

Käytiin porukalla keilaamassa, kertaakaan en kierrosta voittanut, mutta sainpas edes täyskaadon.

Napapiirin sankarit on legendaarinen leffa. Suunnattiin siis tyylikkäästi jatko-osan viimeiseen näytökseen katsomaan edeltäjästään tuttua kohellusta. Hyvä oli, sai nauraa. Katottiin itse asiassa myös koneelta leffoja, joista yksi lemppareistani oli ehdottomasti The Imitation Game.

Mä ompelin ja milloin en, neuloin todennäköisesti villasukkia. Kuvissa esiintyvät pyjamahousut ovat lajia minä ihan itte. Ollaan taas hitusen verran viisaampia, sillä versio ykkösessä oli ennen ratkomista vyötärönauhat sivussa, hupsis.

Oli kiva tulla takaisin tänne rannikolle, kun ulko-ovea avatessa kasa mainoslehtiä levähti rappukäytävälle. En muistanut, ettei oltu siivottu kämppää ennen kuin lähdettiin ja kasveista yksi neljästä näytti siltä, ettei ole pelastettavissa.

Muru on ollut enemmän kuin iloinen, kun purettiin tavaroita paikoilleen. Pahvilaatikoita oli kaikkialla.

Niin ja itse tämä viimeinen lomapäivä tosiaan. Olen roikkunut vuoroin mopin ja imurin varressa päättäväisenä, että tänään siivotaan. Tein ruokaa, ahmin PLL jaksoja eteenpäin jännittäen mitä seuraavaksi tapahtuu, lueskelin postiin juuttunutta joululahjaa, aivan loistava, tällaiselle kissahöperölle ihan täydellinen.

Loppuillan voisin vain rentoutua viltin alla, neuloa, lukea tai kahtoa vielä pari jaksoa. Koulu alkaa huomenna vasta puolen päivän paremmalla puolen, jotenka vielä ei ole hätä korjailla unirytmiä takaisin arkeen sopivaksi. Ei kait mulla muuta, nähdään taas! :)

Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

2 kommenttia :

  1. Ihana postaus ja tuo eka kuva on niin suloinen! :)

    http://kakkujaunelmia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :-)
      Huomaa tosiaan, että Muru nauttii pahvilaatikoista.. :D

      Poista