12/21/2014

Onni on ompelukone

"Ai sauma rikki, ei haittaa, ompelukone hoitaa homman"
hurruuttelukamu
Moiksun! Näin tähän sunnuntai-iltaan ajattelin vihdoinkin jakaa hienon tarinan sellaisen parin viikon takaa kuinka lähdin kaupungille ainoana ajatuksenani ostaa Nikolle joululahja hyvissä ajoin. Mä taisin kuitenkin eksyä aivan vääriin liikkeisiin alkujaankin, kun pian huomasin Lindexillä hiplaavani farkkuhametta, että voi kun olisi kiva! Mutta hei ajatushan on tärkein, ainakin mä kahtelin niitä joululahjoja samalla, kun sorruin itelleni shoppailemaan ( paitsi se Lindex, eihä sieltä löydy edes miesten puolta, upsis.. )!
melekonereikä
   Okei, Jim&Jillissä saatoin myös ihan vahingossa skipata koko miesten puolen, kun alerekistä pilkotti pienikokoiset farkut, korkeavyötäröiset, mustat vieläpä, en ollukkaan etsinyt sellaisia jo pidemmän aikaa, veivät samantien kaiken huomioni valehtelematta! Enkä mä aluksi edes huomannut, että missä näissä on sauma muka rikki vaikka lapussa niin luki, varmaankin lahkeessa, mutta sovituskopissa totuus paljastui paremmin kuin hyvin, kun alusvaatteet vilkkuivat takamuksesta uhkaavasti. Ja niinhän ne kuitenkin lähtivät kassan kautta kotia, onni on tosiaan ompelukone, säästin huimat 25e, kun ihan itte ompelin tuon sauman takaisin ruotuunsa, eikä menny kuin korkeintaan vartti!
melkomuikeatakkihei
   Lisäksi löysin farkkujen kaveriksi aivan täydellisen harmaan villatakin kirpparilta! On muutes justiinsa passeli näihin pikkupakkasiin, kun se on mallia pidetään auki, ei löydy vetoketjua taikka nappeja, mutta kuitenkin yllättävän lämmin ihanuus! Ja tosiaan nuo farkut ovat tuollaiset vetoketju eksynyt väärälle puolelle, mutta noissa on kuitenkin sellaiset kivat kultaiset yksityiskohdat edessä, ettei ihan orvolta näytä, kun jos paitaa tunkee housuihin! Meni vähän väärin päin tosiaan se joululahjareissu, mutta on mulla Nikolle nyt kuitenkin lahjat ostettuna/tehtynä! Ja enää kaksi työpäivää, niin pääsen minäkin nauttimaan minilomasta ja joulukin on ihan oven takana, jee! :)

Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti