9/12/2014

Ratakiskot kauas vie

"Tai sitten eivät, hylättyjä kun ovat, ei ainakaan pelkoa junan alle jäämisestä"
ratakiskoillaan raiteidenvieressä hoippuen melkolaajakuvaa katseetsivulle
Heipatihei ja hyvää perjantaita teille sinne ruudun takana oleville! Voi, että mä en kyllä yhtään hehkuta näiden pimenevien syysiltojen puolesta. Tukka putkella saa kuvia ottaa, ettei aurinko kerkiä mennä ilahduttamaan maailmalle muita, puhumattakaan iltavuoron sattuessa kohdalle, valaistus on suorastaan bueno kello yhdeksän aikoihin. Näidenkin kuvien kanssa hämärtyvä ilta meinasi olla ylitse pääsemätön ongelma, koneella sai hiuksia repiä, eikö täällä ole yhtäkään tarkkaa kuvaa, argh!  Ja totta kait se kaikista kivoin kuva oli juuri kasvoista hyvin sumeahko, ei siinä auttanut photoshoppikaan, sad story, näillä mennään ja ensi kerralla sitten valoisamman aikaan kuvia napsimaan, läksyt opittu kantapään kautta.

   Ja vihdoinkin sain ängettyä tänne blogiinkin GoProlla napsittuja kuvia, mä en varmaan ikinä totu tuohon huikeaan laajakulmaan, kun lähinnä olen astellut askeleita kiltisti taaksepäin 40mm seurassa. Vielä on vähän hakusessa, että mitenkä tuo homma oikein toimii, kuinka lähellä oikein pitäisi olla kussakin tilanteessa, millaisissa kuvissa tuo kalansilmä on aivan ehdottoman siisti juttu, onneksi sentään käyttö on helppoa, kun yhtä nappia tarttee vain painaa. Välillä musta on kyllä tuntunut, että mä olen ollut enemmän innoissani antamastani synttärilahjasta Nikolle kuin tämä itse, hehe, ei vaiskaan, se kuljettaa sitä repussa töihinkin mukaan. Kätevästi se ainakin kulkee mukana kaikkialle pakko myöntää, en malta odottaa, että uudet kiinnikkeet tulevat postissa!

   Niin ja mä olen hamstrannut itselleni lisää sukkahousuja, koskaan ei voi olla liikaa eiku. Mä en vaan voinut vastustaa noita, kun näin ne Lindexin hyllyillä, niin pitihän sitä vähän hemmotella itseäni pienellä kivalla. Ja taas mennään neuleella kera hameen, mutta tuo on vaan niin kiva, etten ole päässyt siitä ylitse, kyllä mä siihen kohta ehkä kyllästyn. Sanokaas onko nuo sukkahousut teidän mielestä yes vaiko nou! Mutta kylläpäs taas tuo aika rientää, kohtahan tässä pitäisi töihinkin kiiruhtaa, jotenka eiköhän tämä näppäimistön naputtelu ollut tässä. Nähdään taas seuraavassa postauksessa! :)

Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

4 kommenttia :

  1. heei onksulla instagramia? jos on nii mikä nimi?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On joo! Mut löytää nimellä anskuujou sieltä! :)

      Poista
  2. oi kun sulla on kaunis ja yksinkertainen blogi! ♥ ja oot tosi kaunis ja sulla on tosi kaunis tyyli. Tosi hienoja kuvia! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! ♥ Mulla kai voisi olla mottona ulkoasun suhteen, että keep it simple :'D

      Poista