3/06/2014

Minä, Tuuli ja herra Koivu

"Puolen vuoden päästä nähdään taas muskettimorsosoturini"
koivuonkaveri tuuliaaw kännykkäselfie grafiittiannika
Adios amigos! Eilen oli huippu päivä, herää aamu seittemältä, lähde laskettelemaan, vietä päivä rinteessä, kiirehdi puoli viideksi juna-asemalla kaappaamaan ystäväsi auton kyytiin ja suuntaa kaupan kautta kämpille. Ei sillä, että meidän ilta oli täynnä outoutta isolla oolla. Katsottiin Her -leffa, josta on pyörinyt mainoksia telkkarissa, minkä perusteella mä ainakin luulin sen olevan eeppinen komedia luokkaa nauran vedet silmissä koko elokuvan ajan. Kaikkea muuta, kaksi tuntia mun elämästä meni miettien, että mitä ihmettä mä oikein katson, armotonta draamaa rakkaussuhteesta käyttöjärjestelmään. Ja leffan päästessä lopputeksteihin asti, siirryimme teeveen ihmelliseen maailmaan, niin totta kait sieltä tulee sarja oudoista tavoista. Että niin, sen jälkeen, kun jätkä pussailee autonsa kanssa ja toinen syö teippiä yhdeksättä vuotta, fiilis oli "that's enough tv for today."

   Mutta tosiaan, me ei ollakaan nähty Tuulin kanssa yli puoleen vuoteen, apua! Ihan hurjaa kuinka nopeasti aika menee, mutta onneksi on olemassa whatsappi, jonka suuria ylikuluttajia ollaan. Tänään sitten toivuttuamme edellisen päivän outoudesta, käytiin hovikuvaaja Niko mukanamme testailemassa ensimmäistä kertaa kunnolla tuota mun uutta kameraani ulkoilmassa ja olen kyllä tyytyväinen ostokseeni. Mitä nyt vähän käyttäminen on vielä hukassa, nimimerkillä milloin kuva oli ylivaloittunut, milloin oltiin mustat läntit keskellä kuvaa, mutta kyllä se tästä pikku hiljaa! Ja hei, mä pääsin esittelemään mun olemattomia kokkaustaitoja ennen kuin Tuulin oli aika lähteä! Nimittäin ylitin itseni keittiön puolella tehden tortilloja, eikä mikään syttynyt palamaan ja ilmeisesti ne olivat syötäviä jopa, jeij!

   Kaiken kivan pitää kuitenkin loppua joskus, ja vaikka veeärrä tuntuu olevan enemmän myöhässä kuin ajoissa, niin se ei kuitenkaan tykkää junan perässä juoksevista morso myöhäsistä, oli siis aika suunnata hyvissä ajoin juna-asemalle. Perinteisten halien saattelemana Tuuli sitten hyppäsi junaan ja vaikka ei ehdittykään aivan kaikkia juoruja jakaa, niin oli aivan mahtavaa nähdä ihan kasvotusten pitkästä aikaa. Toivottavasti nyt tällä kertaa ei kuitenkaan mene ihan puolta vuotta ilman, ettei nähtäisi kertaakaan! Niin että tosiaan, netistäkin voi löytää itselleen ystäviä, ei mulla muuta tähän hätään, jatkan tätä lomasta nauttimista ja hei otetaan pian uusiksi Tuulisein! Lopuksi toivottelen teille kaikille lukijoille ja satunnaisille kävijöille oikein hyvät torstait :))

Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

14 kommenttia :

  1. Kivoja kuvia teistä kaunottarista! :-)

    VastaaPoista
  2. Kivoja kuvia ja kuulostaa kivalta päivältä tai tekstistä sai sellaisen kuvan! :)

    VastaaPoista
  3. oijoi :) oon varmaan väsyny tai jotain mutta nauroin joka asialle tossa tekstissä :DDD mutta ens kerralla vähintäänkin yhtä huippu reissu! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten mä olen onnistunut olemaan harvinaisen hupaisa, mutta laitetaan tämä sun väsymyksen piikkiin :'D Ää joo, entistä parempi ♥

      Poista
  4. Tosi kiva blogi ja ihanan yksinkertainen banneri! Liityin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi kiitoksia :)
      Ja tervetuloa lukijaksi! :)

      Poista
  5. Tosi mukavan olonen blogi! Oot super kaunis! Liityin lukijaks :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voii kiitoksia! :)
      Niin ja tervetuloa seurailemaan! :3

      Poista
  6. Ihanaisia kuvia teistä, onhan se ihana nähdä ystävää pitkästä aikaa aina<3 :)

    VastaaPoista
  7. Sun tekstiä on tosi kiva lukea, huomaa että teillä on ollu tosi hauskaa. Oot tosi kaunis :)

    VastaaPoista