2/23/2014

Mietitäänpä tätä hetki

"Istutaanpa hetkeksi alas, lueskellaan tätä tovi ja ihmetellään tätä yhdessä pieni ikuisuus"

herätyskello
Odota hetki, hetki pieni, anna vaikuttaa hetki, hetkinen, mutta mikä ihme oikeastaan on tuo mystinen sana hetki? Voinko minä tai pystytkö sinä siellä ruudun takana määrittelemään sitä mitenkään järkevästi, sanoa hetken olevan tietyn verran sekunteja, minuutteja, kenties tunteja, päiviä? Näin hassu ajatus mulle tuli yhdestä pienestä hoitoainepullosta, jossa vain sattui lukemaan anna vaikuttaa hetken. Useimmissa lukee, että parisen minuuttia riittää, joku ylipäätänsä suuntaa antava suositeltava aika kuitenkin, mutta kauanko mun pitää ihmetellä maailman menoa tökötit päässä, jos ohjeena on hetki. No okei, olisi minusta toisaalta huvittavaa sekuntikellon kanssa suihkussa olla ja todeta, että nyt oli hoitoaine 10 sekkaa liian kauan, mun hiukset on nyt pilalla, apua. Mutta entä jos mä olen koko elämäni pitänyt hoitoainetta päässä hetken liian vähän, tässä vaiheessa mun aivot lyö lukkoon, liian syvällistä.

tuijotetaankelloa
   Samaan luokkaan kuuluvat toki myös nämä ihanuudet tovi, ikuisuus, kotva, kohta, pian, harvoin, aikaisin, myöhään, joskus, silloin tällöin, usein, toisinaan, kauan, aina, tuokio ja niin edelleen. Ei sillä, että vasta tässä herätessäni näiden kaikkien sanojenkin keksimiseen meni melkoinen tovi, keksittekö te vielä lisää? Niin ja itse henkilökohtaisesti olen erityisesti kohta-sanan ylikuluttaja "oon siellä ihan kohta", enkä oikeasti ole edes lähtenyt vielä, upsidiisi. Sitten se toinen siellä raasuna odottelee, että kohtahan se on täällä ja pian onkin vierähtänyt puolituntia, eikä Annikaa näy eikä kuulu, että joojoo ihan kohta siellä ollaan. Ja, ette arvaakaan kuinka useasti mä olen tämän viikon aikana miettinyt tämän tekstin fontin vaihtamista, ei sillä, että mä kävin jokaikisen bloggerin tarjoamasta fonttivaihtoehdosta läpi, pureskelin kynnet kelvottomiksi ennen kuin uskalsin klikata käytä blogissa. Onko tämä uusi parempi, huonompi? Onneksi tämän voi helposti aina vaihtaa suuntaan jos toiseen, mulla itellä ainakin on tässä totuttelemista, saa nähdä karkaanko heti takaisin vanhaan.
retumuru
   Ja mä käytin usean hetken vai pitäisikö sanoa pitkän tovin muokaten ensin 27 kuvaa herätyskellosta huomaten, etteivät niistä kaikki olleet edes kelvollisia gifiin, koska olin siirtänyt viisaria liikaa. Ja perjantaiaamuna herääminen aikaisin ilman mitään erikoisempaa syytä tuotti äärimmäisen luovaa tulosta, kurkkaava Murugifi sai alkunsa. Time well spent part jotakin, kulutinpas siihenkin kotvasen, olisin toki senkin ajan voinut lukea kokeisiin terveisin Annika, joka ei ole vilkaissutkaan C++-kielen saloja, enkkua tosin senkin edestä. Ja tämän postauksen syvällinen merkitys jäi mullekin vähän hämärän peittoon, syytän kokeisiin lukemisesta aiheutavaa aivojen ylirasitusta ja sitä ketutusta, kun justiinsa se the järkkäri, jota olen ajatellut ostettavaksi itselleni, olisi tarjouksessa Gigantissa, eikä mulla säästöissä vielä ole sellaisia summia. Onneksi enää ensi viikko kestettävänä kokeineen päivineen ja sitten loma! :)

ps. Mitä tämä nyt ei ole, valkoinen youtubepalkki ei toimi?! Mun kaikista vanhoista postauksistakin on mystisesti hävinneet youtubepalkit, pitikin mennä vaihtamaan fonttia eiku..

Share to Facebook Share to Twitter Email This Pin This

14 kommenttia :

  1. Kiva postaus ja kivoja kuvia + oot super nätti :)

    VastaaPoista
  2. eikä nää liikkuvat kuvat on nii mahtavia, varsinki noi kissa kuvat!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä on myös tosi hauska tehdä, kiitos♥

      Poista
  3. millä ohjelmalla/sivustolla teet nää sun gifit? :) oon ihan rakastunut sun blogiin, tää on niin uskomattoman pirtee ja ihana lukee. lisäks oot vielä aivan huikean kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Photoshopilla taikka lataamalla haluamani kuvat gifmaker.me sivuston kautta gifeiksi :)
      Aivan huippua kuulla, suuret kiitokset, tällaiset kommentit piristävät kummasti päivääni :))

      Poista
  4. ui sulla on todella ihana blogi! tykkään ulkoasusta, ihanat kuvat, ja kirjotat tosi kivasti! :--) ++ oot tosi nätti (:

    VastaaPoista
  5. Tykkään sun blogista tosi paljon! Selkeä ulkoasu, kirjoitat tosi miellyttävästi ja kiinnostavia kuvia. Tosi mukava blogi!

    VastaaPoista
  6. Ihania kuvia ja kiva blogi kokonaisuudessaan! :)

    VastaaPoista